Ei herranen aika. Sunnuntai- maanantai yö. Ekat kunnon kännit. Oltiin kolmestaan; minä, Lumi ja Päivänsäde. Meillä mäykkä olvia (12), iskäni 10 kesä olutta, puolikas minttuviina ja saarenmaan vodka (40%). Ne kaikki meni tuona yönä. Ei helevetti. Toivon että iskä ei suutu noistä kesä oluista (antoi luvan juoda parit ja järkevästi) ja toivon todella että ei huomaa tuota vodka pulloa. Miten helevetissä nuo kaikki meni meiltä alas? Kolme 16 vuotiasta nuorta. Kukaan ei ole meistä läski. Paino indeksit kaikilla jotain 20-22? Ehkä.
Hävettää kun kerroin lumelle mitä meidän perheen historiassa on tapahtunut. En halua nähdä häntä uudestaan, koska hävettää niin paljon. Puhuttiin hänen kanssa alkuyön tunneilla henkeviä. Itse ainaskin olin silloin selvin päin tai ainakin suhteellisen. En tiedä lumesta. Puhuttiin elämästä ja kuolemasta, itsemurhista ja viiltelystä. Siitä mitä syitä on jatkaa. Mutta minusta se sano lohduttavasti että se on jokaisen oma valinta. Mutta hän sanoi että on käynyt samoja asioita läpi kuin minä. Ja että hän on onnistunut kääntämään ne voitkoksi. Oppisimpa minäkin. En halua jatkaa näin.
Puoli kuollutta elämää. Mitä iloa? Ehei, ei yhtään mitään. Opin ne joko kääntämään voitoksi- minun vahvuudeksi tai teen itsemurhan. Saa nähdä miten käy. Minusta tuntuu etten uskalla tehdä sitä. Mutta jos olen niin tunteideni vallassa, silloin se onnistuu. Eli jos minusta ei kuulu pitkään pitkään aikaan, olen mennyttä. Mutta aijon ainakin koittaa. Olla positiivisempi. Päästää irti rakkaasta masennuksestani. Pois- pysyvästi- ikuisesti.. Jollain tavalla pääsen. Jos en parantumalla, niin sitten itsemurhalla. Se jää vain arvoitukseksi.
Holding back your feeling may save you from others. But it will never save you from yourself.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti