That's my thing. Not yours.

Mua ahdistaa vieläkin. On niin huono olla. Oon taas valvonut yön ja nukun varmaan jossain vaiheessä päivää. On pakko nukkua edes jonkin verran jos lumea ja päivänsädettä aikoo nähdä illalla. Koska se kumminkin venyy.

En tiedä enää mikä auttaisi tähän ahdistuksen määrään. No joo, no alkoholi helpottaa vain hetkeksi. Entä huumeet? Onko sekin vain hetken rentoutuminen? Vai vaikuttaako se pidempään. Jääprinsessa sanoi että, se olisi sama asia kun joisi kännit. Mutta menet vain aikaisemmin lepäämään. Okei, se testasi vaan pilveä. Mutta jos jotain vahvempaa? Helpottaisiko se miten paljon. Mutta kyllä tulisi niin kalliiksi..

Mutta sehän olisi sen arvoista. Jos voisi rentoutua, enemmän kuin pariksi tunniksi. Olla jonkin aikaa ihan huoleton. Mutta joo tiedän. Huumeiden haitta puolet. tiedän että serkkuni vietiin vieroitukseen. Kuinka huonossa jamassa hän oli, vain siksi että jäi koukkuun. Viime vuoden juhannuksena. He olivat ajaneet kaveri porukalla kolarin. Minulle ei kumminkaa koskaan kerottu enempää, kuin "päihteiden vaikutuksen alaisena". Niska meni paskaksi- parani kumminkin ja nyt kaikki on hyvin. En tiedä onko retkahtanut, koska ei olla niin hyvissä väleissä. Itseasiassa tiedän vain hänen olevan serkkuni.

Tai olisiko jo sama lopettaa nämä päivät? Silloin ei ainakaan tarvitsisi miettiä enempää. Tuntisi sen hetken kivun enään ja kaikki olisi ohi. Mutta toisaalta, onko mulla vielä jotain miksi jäädä? En tiedä. Ehkä päivänsäde. Ja uskoisin että lumi tuntisi syyllisyyttä siitä, ettei muka auttanut tarpeeksi. En tiedä enää lähteäkkö vai jäädä. Kenen elämään se edes vaikuttaisi. Olisi kiva kadota hetkeksi ja nähdä huomaisiko kukaan minun olevan poissa.

Mä viiltelin taas. Vain pari viiltoa, mutta silti. En tiedä ällöttää jos viillän ranteeseen, siihen ihan alkuun tai siihen.  Odotan syksyä niin voi viillellä ihan rauhassa, ettei kukaan ihmettele jos pidän kokoajan pitkä hihaisia paitoja. Niin voin viillellä ylemmäs. Mutta toisaalta, mitä edes odottamaan syksyyn asti? Eihän mun viiltely edes kuulu kenellekkään muulle. Ei yhtään kenellekkään.

It's fine. I deserve it.

Mulla on paha olla. En enää jaksa. Tuntuu ettei ole enää voimaa jatkaa. Tänään ahdisti saatanasti. Ihan kamalan paljon. Niin paljon että sitä ei voi kuvailla, miten hirveää se oli. Kaikki johtui vain siitä että mun selkää hierottiin. Ei ollut mitään mikä estäisi tuntemasta toisen ihoa omallaan. Se oli... hyyi. En siis kammoa että toiset ihmiset koskee minuun tai mitään. Mutta tämä ihminen, joka ajattelee kaiken pervosti. Se istui mun perseen päällä että pystyi hieromaan mun kipeää selkää. Se sai orkasmin siitä että se hieroi mua. hyyyyyyyyi. yääk. Miten ällö ihminen voi olla. Tai muutenkaan kuka vittu saa orkasmin kun hieroo toista?! En, en todellakaan nauttinut siitä. Se oli jotain niin järkyttävää. hyyyyyyi. Vihaan muutenkin tätä ihmistä. Hyi hyi ja hyi...

Viiltelin toissa päivänä. Meni liian pitkälle. En ole koskaan tehnyt kertaakaan niin "syviä" lainausmerkeissä koska ei ne nyt niin syviä kumminkaan ollut. viiltoja. Mä alan pelkäämään itseäni.

Juhannus meni ihan päin vittua, jouduin töihin. Ja mitä muuta? No olen katsonut kohta Game of Thronesin ykkös kauden kokonaan. Enää pari jaksoa. Se saa mut ajattelemaan muuta kuin itsemurhaa. Olen ihan poikki. Rätti väsynyt elämään. Lopetan nyt kirjoittamisen kun ei luonnistu.

i feel a little bit happy

Jotenkin tyhjä olo. Pyöräilin kaupungille n.9 km. Näin kavereita. Lumen ja päivänsäteen. Sit yks kaveri joka oli lumen kaa samalla luokalla ja kaksi sen kaveria. Oltiin aluksi minä, lumi ja päivänsäde. Lumi kysy et millon mennään sinne mökille. Olin ihan äimänä, et ootsä ihan tosissas? Sen varmaan huomas jo mun ilmeestä. Mutta oon niin ilonen jos mennään samalla porukalla sinne uudestaan. Se oli kivaa juttu luisti. normaalisti olen todella hiljainen. Mutta nyt uskallan jotenkin puhua jo lumelle, samassa porukassa ollessa.

Musta tuntuu että oon saanu itseluottamusta tai jotain ihme rohkeutta. Tai sit se johtuu siitä ihmisestä, se on niin suloinen, kokenut kovia. Mutta silti auttaa mua niin innolla. Ehkä juuri se on siinä mikä saa mut jaksaan ja muutenkin todella positiiviselle mielelle. Joka on hyvin harvinaista.

Luottamuksesta sen verran että mun on vaikea luottaa ihmisiin. Kuten varmaan olette huomanneet. Mutta oli yksi kasiluokalla keneen pystyin jonkin verran luottamaan. Enkä ole kuullut mitään niistä asioista mitä kerroin. Vain sen hetkisistä tunteista ja näin..

Nyt mua pelottaa se kun tunnen samoin kuin kasilla että pystyn luottamaan lumeen. En tiedä miksi, mutta se tunne on niin voimakas. Voimakkaampi kuin kasiluokalla ja se on pelottavaa. Mutta en ole kyllä kuullut mistään itsestäni. Ja se on kertonut jo pari juorua mitä on minusta kuullut. Eli silloin ihminen on ainakin jonkin verran luotettava? Ainakin minä uskoisin näin.

Ahdistaa kumminkin siltä mökki reissulta kun en muista kunnolla sitä kolmea tai neljää tuntia. Satunnaisia juttuja sieltä täältä. Ensi kerralla juon vähemmän koska haluan muistaa. Mutta siis tuli nyt olo että olen lissu kun juon. Ehei, en ainakaan omasta mielestä. Olen aina se joka on yksin, joka on aina se vara valinta. Se jonka seura kelpaa silloin kun ei ole muuta vaihto ehtoa. Ja minusta on ihanaa kuin kerrankin juttu luistaa, osaan olla rennompi. En tiedä haluaisin olla lumen ystävä. Ja aijon koittaa sitä.

Juhannukseksi ei ole suunnitelmia. Ehkä mennään tuolla samalla kokoon panolla taas rannalle, mutta saa nähdä. Ehkä olen vain kotona.

Mutta nyt menen nukkumaan, koska heikottaa. Olen taas sairaana. Lämpöä. Mutta kauniita unia teille kaikille ja jos en nyt kirjoittele niin viettäkää jussi rauhallisissa merkeissä, koska teidän jokaisen elämä on jollain tapaa arvokas!

But it will never save you from yourself.

Ei herranen aika. Sunnuntai- maanantai yö. Ekat kunnon kännit. Oltiin kolmestaan; minä, Lumi ja Päivänsäde. Meillä mäykkä olvia (12), iskäni 10 kesä olutta, puolikas minttuviina ja saarenmaan vodka (40%). Ne kaikki meni tuona yönä. Ei helevetti. Toivon että iskä ei suutu noistä kesä oluista (antoi luvan juoda parit ja järkevästi) ja toivon todella että ei huomaa tuota vodka pulloa. Miten helevetissä nuo kaikki meni meiltä alas? Kolme 16 vuotiasta nuorta. Kukaan ei ole meistä läski. Paino indeksit kaikilla jotain 20-22? Ehkä.

Hävettää kun kerroin lumelle mitä meidän perheen historiassa on tapahtunut. En halua nähdä häntä uudestaan, koska hävettää niin paljon. Puhuttiin hänen kanssa alkuyön tunneilla henkeviä. Itse ainaskin olin silloin selvin päin tai ainakin suhteellisen. En tiedä lumesta. Puhuttiin elämästä ja kuolemasta, itsemurhista ja viiltelystä. Siitä mitä syitä on jatkaa. Mutta minusta se sano lohduttavasti että se on jokaisen oma valinta. Mutta hän sanoi että on käynyt samoja asioita läpi kuin minä. Ja että hän on onnistunut kääntämään ne voitkoksi. Oppisimpa minäkin. En halua jatkaa näin.

 Puoli kuollutta elämää. Mitä iloa? Ehei, ei yhtään mitään. Opin ne joko kääntämään voitoksi- minun vahvuudeksi tai teen itsemurhan. Saa nähdä miten käy. Minusta tuntuu etten uskalla tehdä sitä. Mutta jos olen niin tunteideni vallassa, silloin se onnistuu. Eli jos minusta ei kuulu pitkään pitkään aikaan, olen mennyttä. Mutta aijon ainakin koittaa. Olla positiivisempi. Päästää irti rakkaasta masennuksestani. Pois- pysyvästi- ikuisesti.. Jollain tavalla pääsen. Jos en parantumalla, niin sitten itsemurhalla. Se jää vain arvoitukseksi.

   Holding back your feeling may save you from others. But it will never save you from yourself.

and that's how i am

RAKASTAN!

ja alan lopulta itsekkin uskoa että en enää välitä

haluaisin opetella soittamaan pianoa tai kitaraa

en osaa puhua ihmisille mitään järkevää

ne saa tuntemaan että elän ja ne on ihanan rauhottavia

juurikin näin 

toivon, mutten voi. en suostu edes kaikkea myöntämään itselleni, joten miten kertoa kenellekkään muulekkaan?

on ihanaa katsoa koneesta alas ja nähdä miten pientä kaikki on loppu peleissä

koitan parhaani mukaan, mutta tuntuu että haluan kuolla tähän silti

...

on hirveen vaikeata muistella milloin mulla oli oikeasti kunnolla hyvä olla. Eihän siitä ole kuin  viisi vuotta, siis olen aina välillä, mutta se on niin lyhyttä että ei sitä voi sanoa onnelisuudeksi.

liiiankin, jos joku yrittää vähän aikaa niin menee läpi

kenellä ei olisi isompaa ongelmaa kuin masennus? 

todella harvoin uskallan kirjoittaa "moi"

joskus se auttaa, mutta enää ei niin paljoa. ei se enää tunnu pakokeinolta.

mikä onkaan ihanempaa kuin nähdä vieraan ihmisen huulille hymyn nousevan? kun tietää että itse sen on  "syypää"

perjaatteessa kukaan ei tunne mua, ei kukaan. päivänsäde jotenkin muttei siltikään paljoa.

eiköhän tämä ole jo itsestään selvyys

se on hyvin vaikeaa kun negatiivisuus on tullut osaksi persoonaa.

kuka ei tietäisi miltä se tuntuu?

haluan lähteä, mutta silti jollain tavalla jäädä

haluan hävitä ihmisten joukkoon, jossa kukaan ei kiinnitä huomiota yhteen ihmiseen

..

rakastan yö valvomista

liikaa vaihtoehtoja ja joskus liian vähän

hyi kamala, pelkään pimeää

jos tätä blogia nyt ei lasketa

tunnen olevani kuvottava läski, ruma ja vastenmielisen näköinen

ajatustapa ainakin

ne on niin kiduttavia...

tarkoitan pieniä hymyjä, keskusteluja ja moikkauksia. ne saa olon aina paremmaksi

siksi rakastankin musiikkia

tätä ei varmaan tarvitse edes selittää.

tuli hirveä lissu olo kun tällaisen tein. Lähden mökille (suunniteltu 2 yöks mut saaa nähdä) niin joten en kirjoittele tänne.. Moikka! :)

Home sweet home.

Nyt on kotiuduttu etelä- suomesta. Tänään olin 10,5 tuntia töissä ja olen aivan poikki. Mutta haluan silti kirjoittaa. Mitä juhlista muistan ne oli kivat. En muistaisi sitä ahdistuksen määrää jos en olisi silloin kirjoittanut puhelimeen

"Semmonen olo että haluan tappaa itseni. En mä kuulu tänne. Ei juhlat ole minun juttu. Haluan vaan täältä pois. Nyt heti! Ehkä lähden ulos vaan hetkeksi. En tiiä. Ahdistaa niin suunnattomasti. Haluan vain viiltää. Odotan hetken että porukka vähenee. Niin menen vessaan viiltämään. Haluan edes hetkeksi helpotusta tähän tuskaan. Edes hetkeksi." 

 Seuraavasta päivästä. Se oli mukava, ainakin suhteellisen. Petyin kumminkin. Miksi ihmiset eivät pidä lupauksiaan?

"Nyt olen siskolla ja ahdistaa taas. En kuulu tännekkään. Mietin miten ennen vietin täällä aina kesäloman. Viihdyin. Mutta nyt haluan vain kotiiin- pois täältä. Sisko suuttu jo mulle. Ihan vitun sama. Ei kiinnosta. Pitäköön omat mielipiteensä, veti hermot tatuoinnista. Minä en luovu omista mielipiteistä jonkun takia. En tiedä välit muutenkin tähän siskoon on huonontuneet. Tuntuu että ei saa ilmaista omaa mielipidettäkään. Mutta ihan sama. Mä halun nyt kotiin. Heti. Mutta se ei ole mahdollista vasta maanantaina. Siihen on niin pitkä aika." 

"Mulla pitäs muka olla hauskaa? Joo, mutta ei ole. Miksi kun jotain luvataan niin sitten niitä ei pidetä? Olin onnellinen kun luulin että pääsen toiselle siskolle yötä. Mutta ei. En pääsekkän. Äiti ehdotti että jään tämän siskon luo yöksi jonka luona nyt olen. Sanoin aika kiukkusesti että en. Ja nyt mun pikkuveli jää tänne. Ehkä olisinkin halunnut jäädä. Mutta oon sairas. Mietin viiltämistä. Ajattelen sitä koko ajan. Mutta haluan jo kotiin. Haluan jo pois."  

Menin kumminkin sunnunaina sitten tälle siskolle yötä. Oli kivaa. Ei painostavaa. Ei ollenkaa. Oli ihana herätä auringon nousuun. Tullessamme kotiin pysähdyimme enoni luona. Hänen vaimonsa lapsi on tehnyt itsemurhan. En voinut olla ajattelemmatta sitä kuin näin serkkuni, olkoon vaikka Julia ja hänen äitinsä. Ajattelin sitä koko ajan. Tutkin katseellani kaikkea, mikä viestii jollain keinolla menetyksestä. Huomasin tästä miehestä olevan pari kuvaa enemmän, kuin hänen muista sisaruksistaan. Ja tämä Julian äiti oli myös ylihuolehtivainen Julian lapsia kohtaan.

Nyt olen kotona. Päivänsäde suuttui mulle. Mun laukussa oli purnukka. Ja se oli kattomassa mitä siellä oli. Repäsin hänen kädestä sen pois. Se suuttui kun ei saanut kattoa sinne. Siellä oli viiltely teriä. Kolme erinlaista. Vaikka hän tietää että viiltelen. En halua että hän saa tietää miten paljon teen sitä. En halua että hän saa tietää tilanteen olevan näin paha. (Siis se on pahentunut 5 kertaisesti). Hän luulee että olen lopettanut. Koska käteen ei ole tullut yhden yhtään viiltoa. Mutta ei, en todellakaan ole lopettanut. Ne on kyljessä. Ja ne syvenee joka kerta himpun verran- ei paljoa mutta silti liikaa. Mulla olisi vielä mahdollisuus lopettaa se. Mutta en halua. Olen jo sen verran koukussa tähän.

Mutta nyt menen nukkumaan koska huomenna taas pitää mennä töihin. Anteeksi kirjoitus virheistä, koska olen jo puoli unessa, niin uskoisin että niitä on useampia kuin pari. Ja teille yhdeksälle kukijalle suuri kiitos!<3

You can always find somone.

Ensimmäinen työviikko takana ja se tuntui aivan älyttömän raskaalta. En tajua miten joku voi tehdä joka viikko noin pitkiä päiviä. Huomenna aamu yöstä lähdetään matkaan, saa nähdä tuleeko siitä mitään mutta toivottavasti.  Pitäs herätä muka 3 ja 3 lähdetään 4. Semmoset 6 tuntia autossa. Ei ole paha matka kun siihen on tottunut. 

Eilen ahdisti suunnattomasti, niin paljon että oli pakko viillellä. Nyt kylki on ihanan kipe huomatkaa sarkasmi. Mutta oma moka. Farkkujen pitäminen sattuu, niinkuin gollegeidenkin. Mutta se helpotti edes hetkeksi. 

En tiedä haluanko enää elää. Tai edes haluanko lähteä. Ajatukset on niin sekavia, niin sekavaa kun olla ja voi.

On ihanaa jos päästään näkemään siskoja, kamala ikävä niitäkin. (siksi jos, jos tulee joku riita aamulla eikä lähdetäkkään). Jos tämä olo edes siellä helpottaisi. Ei tarttis miettiä mitään siellä. 

Huomaan kuinka katson toisten ihmisten ranteita, etsien ihmistä joka viiltelee. Ja kun olen nyt siellä päiväkodissa kesätöissä niin huomaan kuinka tuijottamalla tuijotan pienten, viattomien lapsien käsiä ja ranteita miettien miten kaunista se on. Punnitsen ihmisiä, millaisia heistä kasvaa. Kenestä tulee anoreetikko, kuka masentuu, kuka kärsii alemmuuskompleksista tai ADHD:sta. Sairasta. Mutta uskoisin osavani jo sano jonkin verran- mutta pelkkää arvailua.

Oltiin viimeviikon lauvantaina päivänsäteen kanssa kylällä ja katsottiin muiden meininkiä. Oltiin kavereitten kanssa yms.  Näin lumen viillot. Siis olen tiennyt että hän viiltelee mutta niiden näkeminen jotenkin tuntui oudolta, pahalta ja samaan aikaan surulliselta. Hän piti siinä sidettä. Mutta se oli valunut alaspäin joten ne ylimmät näkyi. Se oli jäädyttävä tunne. Että en oikeasti ole yksin - en kärsi yksin. Aina on joku muu jolla menee vielä huonommin.

Joku miettii tällä hetkellä itsemurhaa - itseasiassa tosi moni. Joku juuri päätyi siihen ettei tee sitä. Joku vetää juuri nyt lääkkeitä että kuolisi. Joku viiltää ranteen auki, joku toinen reittä. Jollakin on  köysi ja hän tekee hirttosilmukkaa ja jolla kulla on ase suussa. 

Ja minä voin huonosti? - tämä olikin kai joku vitsi, mietin sitä. Mutta joku muu on kokoajan lähempänä sitä kuin minä. Joku muu on toteuttamassa sitä juuri nyt. Jollekkin tämä päivä on viimeinen, nämä kaksi tuntia rahuallisimpia. Nämä minuutit painavampia ja nämä sekunnit viimeiset. Joku kuolee itsemurhaan keskimäärin 40 sekunnin välein. Aina on joku jota pitäisi auttaa jatkamaan.

Surullista kuinka monta ihmistä kuolee oikeasti itsemurhaan. Kuinka moni oikesti menettää läheisensä. Kuinka moni suree edesmennyttä lastaan. Kuinka moni ihminen syyttää itseään kun ei tajunnut ajoissa. Kuinka moni ihminen tulee juuri nyt torjutuksi. Ja päätyy tekemään sen. Yksi asia ja kaikki on ohi, kaikki on mennyttä.

Me elämme kerran, joku lopettaa sen tämän minuutin sisällä, joku jonka tuska on niin suuri ettei sitä voi käsitellä. Joku joka on kyllästynyt omaan elämäänsä. Joku joka haluaa pois, olla tuskistaan vapaa. Joku jonka elämä on mennyt alamäkeen jonkin aikaa. Se voi olla kuka tahansa, myös sinun läheinen, ystäväsi, mutta myös joku tuikituntematon ihminen joka asuu toisella puolella maapalloa, mutta kärsii samoista asioista mistä useat kärsii. Mutta asiasta joka on kumminkin suuri, mutta sitä sanotaan tabuksi.

It's time be happy.

Ahdistaa kuinka ihmiset katsoo kun olen rannalla- läski, huora, vammanen idiootti! Olen nyt kaksi päivää tehnyt 8h työpäiviä, kaksi päivää enää ja sitten 4 päivän loma! Tää muuten on yllättävän raskasta. Eilen nukahdin ehkä 20 minuutiksi. Tänään noin 10 minuutiksi. Toivon ettei kukaan tajunnut. Mutta siis olen päiväkodilla kesätöissä 2 viikkoa. Tili tulee vasta juhannuksen aikoihin. Eli se lävistys reissu jää ensi kuulle. Ja ehkä juominenkin jos päivänsäteellä ei ole rahaa, koska en halua maksaa kaikkea itse.

Olen läski, vamanen, huora, tyhmä, itsekäs, itsekeskeinen ym. haluan pois, haluan kuolla. Tuntuu pahalta myöntää se, niin pahalta kuin läheisen kuolema. Se on jotenkin liian vaikeaa myöntää ääneen- tai edes kirjoittaa.

En tiiä tässä viikon ajan on pyörinyt ajatus huumeista, kokeilemisesta. Lähinnä pilvestä, mutta ehkä alkoholia ja nappeja? Mutta järki sanoo ei, siitä tulee ongelmia. Mieti serkkuasi miten hänellä on ongelmia.. Joo joo, en en usko että minulla olisi tarpeeksi rohkeutta.

Kohtahan on juhannus ja loma ohi. Apua! Muuten haluaisin painaa 47 kiloa. Mutta painoin pari päivää sitten 59. LÄSKI LÄSKI LÄSKI! Pitäiskö alkaa laiduttaa. Vois laittaa tuonne sivuun palkin noitten kilojen kanssa, ja koittaa. Oon tosi huono laihduttaan, koska rakastan ruokaa!

little news! and happy summer for you!

Nyt on peruskoulu mun osalta kokonaan ohi! 11 päivää niin saan tietää joudunko lukioon vai menenkö kymppiluokalle. Mun keski arvo oli laskenut 8,7 --> 8.2. Aika paljon. Onneksi siihen ei tarvitse ottaa nimeä niin äiti ei huomaa. Mulla alkaa huomenna kesätyöt jonka takia varmaan en jaksa täällä kirjoitella niin paljon, koska se vie niin paljon voimaa.. u know? Mutta sitten perjantaina lähden sinne 4 päivän lomalle ja sinä aikana en varmaankaan ollenkaan kirjoita tänne yhtään mitään. Ja sitten kun palaan kotiin niin varmaan kirjoittelen teille mun kuulumisia. :)

Ne päättötodistuksen jako meni ihan hyvin. Lumi tuli niin myöhässä sinne niin en kerinnyt saada sitä pitkä hihasta. Varmasti moni huomasi jäljet mutta kukaan ei sanonut mitään. Onneksi. Se eteen käveleminen ei pelottanut yhtään niin paljoa sillä hetkellä, kun olin kuvitellut. Siellä ensimmäisessä penkkirivissä istuessani sali tuntui tolevan kokonaan täynnä. Mutta kun siellä edessä seisoi, se oli vain puolillaan.

Sitten illalla kävin kaverin kanssa kylällä. Lumi oli kännissä, jääprinsessa kertoi päivänsäteelle että lumen porukat tietää sen vetäneen vodka pullon. Ja että se hommasi möykän kaljaa. Se on kusessa. No sitten siinä vähän kaikki muutkin lumen seurassa olevat oli kännissä, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Minä ja päivänsäde ei oltu juotu tippaakaan! En ole varma mutta se näytti kaukaa siltä kuin lumi olisi nuoleskellut yhen tytön kanssa. Tämä tyttö oli kokoajan mustasukkainen lumesta, sen näki niin kauvas. Ja musta tuntuu että en ole ihastunut lumeen. Hän on kaikin puolin upea ihminen, mutta haluan olla vain hänen kaverinsa.

Hyvää kesää kaikille jotka sitä viettää! <3