Kerroin sitten mökin jälkeisenä aamuna päivänsäteelle, että mulla ei olekkaan niin hyvä olla kuin hän luulee. Kerroin että kädessä ei ole ollut jälkiä sen takia, koska ne ovat nykyään kyljessä. Kerroin myös että kun näen käden arvet kun ne kaikki on parantunut voin leikkiä että se kaikki on mennyttä, eikä koskaan haittaa mun elämää, ei ikinä. Mutta todellisuus on se että valehtelen itselleni, uskottelen itselleni että mulla olisi hyvä olla, vaikkei ole.
Tämä kaikki on ollut raskasta. Roolin ylläpitäminen "kaikki on paljon paremmin kuin ennen" käy kokoajan raskaamaksi. Kokoajan se vain suurenee ja suurenee. Toivotavasti saisin crossiini tilattua osat nii päsis ajelemaan, koska se vapauttaa. Ei tarvitse miettiä mitään muuta, kuin lentäisit. Melkein.
Olin jossain vaiheessa kuulemma sanonut että haluan tappaa itseni ohimennen siis olin maininnut niin jompi kumpi sanoi vaikka nyt kuusi (en kerro baarin oikeaa nimeä koska sitten älyäisitte mistä päin olen) että siellä pitää käydä, kaksi vuotta ja tee se vasta sitten. Lumi vaan sanoi sitten että kuusi on ihan paska baari täynnä lissuja. :DDD
Rakastan päivänsädettä ja lumea. Ystävänä ja kaverina. He ovat ainoat ystäväni.
No viimepäivinä on ollut ahistuskohtauksia, tuntunut että kaikki kaatuu niskaan. Tuntunut siltä että millään ei enää ole väliä. Viiltelin viimeksi lauantaina tai perjantaina? En ole ihan varma. Luultavasti noiden välisenä yönä.
Olen huomannut että olen myös kokukussa viiltelyyn. Ja olen ihan hemmetin ylpeä itsestäni etten ole viillellyt noin pitkään aikaan! Mutta tiedän että viilten tässä lähipäivinä, kuin kaikki romahtaa lopussa harteille. Ehkä siinä vaiheessa teen itsemurhan. Olen opetellut joskus keväällä hirttosilmukan tekemisen, helppo homma. Puunkin löytää läheltä. Pitää vain kirjoittaa hyvästit kaikille. Vain tärkeimmille ja tänne. Olen jo miettinyt päässäni mitä kullekkin haluan kirjoittaa.
Mutta toistaiseksi koitan jaksaa vielä viikon loppuun. Ei siihen ole kuin kolme pitkää ja tuskaista päivää..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti