En tajua miksi teen semmoisia asioita mihin en ole valmis. Kun teen sitä, se tuohoaa mua kokoajan sisältä. Mun pitää aina pitää pari taukoa ja koota itseni kasaan, että voisin jatkaa. Ja aina sen jälkeen mua ahdistaa niin suunnattomasti.
Eilen kun tein sen taas ja pääsin kotiin tärisin ja tärisin. Katsoin peiliin mun silmät näytti kuolleilta, kasvoilla ei ilmettä. Mieli teki viillellä. Mutta en halunnut, mutta halusin. Tein vain yhden pienen viillon ranteeseen rannekorujen alle.
Koitin venyttää sitä että en viillä. Yritin etsiä joko uusin true blood olisi tullut, että katsoisin sitä etten viiltelisi. Mutta se ei ollu tullu.. Harmittaa kun olisin halunnut katsoa. No katsoin sitten jotain amelie tai joku tommonen se oli. Se kertoi nuoren naisen elämästä, jolla ei ole ollut koskaan kavereita. Kävi koulua kotona.. yms. Se oli ihana se leffa. Ei ehkä toteutus mitenkään paras, mutta rakastin sitä juonta.
Kävin tänään pyöräilee päivänsäteen kanssa 9,2km (google mapsin mukaan) ei se tuntunut niin pitkältä. No kun oltiin mun talon kohdalla, vähän ohi. Siinä oli pieni pupun poikanen. Koitin ottaa kiinni, koska olisin halunnut pitää sitä sylissä vähän aikaa. Jatkettiin.. noin 300m siellä oli kissa, olisin halunnut silittää mutta se lähti sitten pois päin. Taas jatkettiin n. 200m ja siinä on vanha urheilu kenttä siellä oli joku musta pieni jonkun kissan kokoinen. Koitettiin mennä lähemmäksi mutta kerkesi pois. Ja sitten kuului ihan kuin lehmän kellon ääntä. Joo normaalia on. Mutta rupesi pelottamaan ja ahdistamaan suuresti, ei koskaan ole ollut mitään tämmoistä.
Rupeen katsomaan leffaa tai nukkumaan en tiedä vielä. Ja kiitos teille 11 lukialle että jaksatte lukea mun sekavia kirjoituksia.. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti