I don't always understand myself.

En tajua miksi teen semmoisia asioita mihin en ole valmis. Kun teen sitä, se tuohoaa mua kokoajan sisältä. Mun pitää aina pitää pari taukoa ja koota itseni kasaan, että voisin jatkaa. Ja aina sen jälkeen mua ahdistaa niin suunnattomasti.

Eilen kun tein sen taas ja pääsin kotiin tärisin ja tärisin. Katsoin peiliin mun silmät näytti kuolleilta, kasvoilla ei ilmettä. Mieli teki viillellä. Mutta en halunnut, mutta halusin. Tein vain yhden pienen viillon ranteeseen rannekorujen alle.

Koitin venyttää sitä että en viillä. Yritin etsiä joko uusin true blood olisi tullut, että katsoisin sitä etten viiltelisi. Mutta se ei ollu tullu.. Harmittaa kun olisin halunnut katsoa. No katsoin sitten jotain amelie tai joku tommonen se oli. Se kertoi nuoren naisen elämästä, jolla ei ole ollut koskaan kavereita. Kävi koulua kotona.. yms. Se oli ihana se leffa. Ei ehkä toteutus mitenkään paras, mutta rakastin sitä juonta.

Kävin tänään pyöräilee päivänsäteen kanssa 9,2km (google mapsin mukaan) ei se tuntunut niin pitkältä. No kun oltiin mun talon kohdalla, vähän ohi. Siinä oli pieni pupun poikanen. Koitin ottaa kiinni, koska olisin halunnut pitää sitä sylissä vähän aikaa. Jatkettiin.. noin 300m siellä oli kissa, olisin halunnut silittää mutta se lähti sitten pois päin. Taas jatkettiin n. 200m ja siinä on vanha urheilu kenttä siellä oli joku musta pieni jonkun kissan kokoinen. Koitettiin mennä lähemmäksi mutta kerkesi pois. Ja sitten kuului ihan kuin lehmän kellon ääntä. Joo normaalia on. Mutta rupesi pelottamaan ja ahdistamaan suuresti, ei koskaan ole ollut mitään tämmoistä.

Rupeen katsomaan leffaa tai nukkumaan en tiedä vielä. Ja kiitos teille 11 lukialle että jaksatte lukea mun sekavia kirjoituksia.. <3

I'm fine.

En muista millon kirjoitin. Koitin eilen mutta netti oli todella hidas joten en jaksanut odottaa. Mä oon ollut lapsi "lomalla" eli mun siskon lapset on nyt kylässä, viikonajan.

Ennenkuin lähdin äitini kanssa hakemaan lapsia tänne, sinä edellisenä iltana. Olin valmis kuolemaan, olin päättänyt sen. Olin päättänyt lähteä. Kaikki alkoi kun mulla oli huono olla, halusin olla jonkun kaverin ystävän seurassa. Laitoin päivänsäteelle viestiä "missä olet 8 aikaan?" "miten niin?" "eikun et jos oisit ollu kaupungilla niin nähtäis?" "olen varmaan lumella, mitä kaupungilla?" "aa, kun mun veljellä ois töitä niin oisin päässy ja ois ollu asiaa" oikeasti ei ollut, olisin vain halunnut halata ja puhua joutavia ja kertoa ehkä jotain en tiedä olisinko kumminkaan voinut.. "laita txt? :)" "en:D" ja sitten intellään vielä laitanko vai enkö..  ja se meinas soittaa mulle ja kaikkee muuta paskaa"onko miten paha asia?" "ei se vakavaa ole" "no kait sä sen voit sitten sanoa" "en sano" "no nyt suutun" "joka tapauksessa suutut" "sano nyt vittu oikeesti" "no vittu hyvä on. oisin vaan halunnut halata ja kiittää kaikesta" "niin mistä?" "kaikesta" "miks mä tosta suuttusin?" ".." ja hetkeä myöhemmin laitoin myös "olisin vaan halunnut puhua kasvotusten. eli ei mitään ihmeellisempää" "huomenna" "ehkä. jos enää haluan puhua siitä" "kysyn jos lumen kans käytäs illalla" "ei tartte pärjään kyllä :)" "kysyn kohta se on ulkona" "ei oikeesti tartte kaikki on hyvin nyt" "perustelut?" "perustelut? emmä tiiä. mietin asioita järjellä? :D" "ööö?" "en tiiä ei sitä voi perustella" "tappamassa ittees?" "kävimielessä. mutta en" "miksi näin?" "älä kysele jooko? ku en halua nyt miettiä sitä" ja sitten puhuttiin kaikesta muusta.

Olin metsässä. Olin ottanut jo ne ylimääräset oksat tieltä, testasin kestääkö oksa mun painoa, ettei se vain katkea, pieni pudotus. Ehkä puoli metriä. Olin kirjoittanut jo itsemurha viestinkin. Olin jo niin lähellä. Kiipesin jo oksia pitkin. Mutta samalla, kuin pyöräilin sen 2km paikalle, tein sen jotenkin vasta hakoisesti. Omalla tavalla en halunnut, mutta kun on pakko. "en jaksa enää" mun on ihan pakko. Kun se on kerran ohi, ei enää koskaan satu.

Mutta silti olen tässä. Mikä meni vikaan. Koitin muka miettiä järjellä. Miettien lumen sanoja. Mietin kun kiipesin puuhun. Mietin ja mietin. Kunnes laskeuduin puun viereiselle kivelle, mietin ja luin sitä kirjettä minkä kirjoitin. Mietin onko siinä kaikki tarpeellinen. Samaan aikaan itkin. Milloin kaikki meni vikaan? Miksi minusta tuli tällainen? Miksi minä päädyin tänne, koittamaan itsemurhaa, tekemään sen. Miksi juuri nyt? Miks ei aijemmin?

Tämmöisiä kaikenlaisia kysymyksiä. Nyt jälkeenpäin olen omalla tavalla ylpeä, mutta enemmän häpeissään. Onneksi kukaan ei tiedä että se oli niin lähellä. Onneksi päivänsäde ei arvaa sitä, koska se tietää että mietin sitä useasti. Mutta se luottaa tyhmällä tavalla minuun. Ainakin aijemmin, en tiedä tästä hetkestä.  Mutta luulisin.

Hävetti nähdä se maanantaina pitkästä aikaa. Mutta onneksi ei puhuttu siitä. Ei mitään sinne viittaavaa. Ei yhtään mitään. Ja tulin jonkinlaiseen päätökseen. En ole vielä valmis tappamaan itseäni, en ole vielä valmis kuolemaan. Mutta sekin voi muuttua ja uskon että muuttuukin. Tekee mieli viillellä, ei sen takia että on huono olla, itseasiassa voin ihan hyvin. Mutta haluan vain tuntea silti kipua. Mutta koitan olla viiltelemättä, ehkä pääsisin siitäkin eroon.

I'm not strong enough.

Anteeksi että minusta ei ole kuulunut. Syitä on miljoonia. No aloitetaan vaikka tällä. Mitä olen tehnyt? Olen ollut mökillä. Lumen ja päivänsäteen kanssa. Olen ollut töissä, ihan vitun paljon. Käytiin myös päivänsäteen ja hänen isänsä kanssa kalalla. Ja loput, en ole jaksanut tehdä mitään olen vain ollut. 

Kerroin sitten mökin jälkeisenä aamuna päivänsäteelle, että mulla ei olekkaan niin hyvä olla kuin hän luulee. Kerroin että kädessä ei ole ollut jälkiä sen takia, koska ne ovat nykyään kyljessä. Kerroin myös että kun näen käden arvet kun ne kaikki on parantunut voin leikkiä että se kaikki on mennyttä, eikä koskaan haittaa mun elämää, ei ikinä. Mutta todellisuus on se että valehtelen itselleni, uskottelen itselleni että mulla olisi hyvä olla, vaikkei ole.

Tämä kaikki on ollut raskasta. Roolin ylläpitäminen "kaikki on paljon paremmin kuin ennen" käy kokoajan raskaamaksi. Kokoajan se vain suurenee ja suurenee. Toivotavasti saisin crossiini tilattua osat nii päsis ajelemaan, koska se vapauttaa. Ei tarvitse miettiä mitään muuta, kuin lentäisit. Melkein. 

Olin jossain vaiheessa kuulemma sanonut että haluan tappaa itseni ohimennen siis olin maininnut niin jompi kumpi sanoi vaikka nyt kuusi (en kerro baarin oikeaa nimeä koska sitten älyäisitte mistä päin olen) että siellä pitää käydä, kaksi vuotta ja tee se vasta sitten. Lumi vaan sanoi sitten että kuusi on ihan paska baari täynnä lissuja. :DDD

Rakastan päivänsädettä ja lumea. Ystävänä ja kaverina. He ovat ainoat ystäväni.

No viimepäivinä on ollut ahistuskohtauksia, tuntunut että kaikki kaatuu niskaan. Tuntunut siltä että millään ei enää ole väliä. Viiltelin viimeksi lauantaina tai perjantaina? En ole ihan varma. Luultavasti noiden välisenä yönä. 

Olen huomannut että olen myös kokukussa viiltelyyn. Ja olen ihan hemmetin ylpeä itsestäni etten ole viillellyt noin pitkään aikaan! Mutta tiedän että viilten tässä lähipäivinä, kuin kaikki romahtaa lopussa harteille. Ehkä siinä vaiheessa teen itsemurhan. Olen opetellut joskus keväällä hirttosilmukan tekemisen, helppo homma. Puunkin löytää läheltä. Pitää vain kirjoittaa hyvästit kaikille. Vain tärkeimmille ja tänne. Olen jo miettinyt päässäni mitä kullekkin haluan kirjoittaa. 

Mutta toistaiseksi koitan jaksaa vielä viikon loppuun. Ei siihen ole kuin kolme pitkää ja tuskaista päivää..  

I'm getting fatter, again.

Mitä olen tehnyt? Katsonut nyt kaikki game of tronesit. Arvatkaa vituttaako? Se on ihan tyhmää että siinä kuolee niitä päänäytteliöitä. Ihan perseestä. Toivottavasti 4 tuottari olisi edes hyvä. Katsoin myös 2 uusimpaa true bloodia. Ja mitä muuta? Näin päivänsädettä. Ja niin, eipä mitään muuta oikein.

Laihduttaminen menee taas päin persettä. Söin eilen 1 kokonaisen (jossa on kaksi puolta) lämppärin, kaakao. Kana kolmioleipä, 1/4 osa vielä tallessa, syön sen varmaan tässä joskus. m&m's karkkeja, ei aavistustakaan minkä verran ja juusto pastaa, 5 kuppia kahvia. Myös vettä aika paljon. Syön kaikkea mikä lihottaa, kaikkea missä on paljon kaloreita.

Piti käydä puntarilla. Aamupaino on 59,4. LIHONUT. OLEN VITTU LIHONUT. Tekisi meili haukkua itseäni vaikka miksi nyt tässä. Mutta tuskin teitä kiinnostaisi lukea sitä. Joten.. Pitää syödä terveellisemmin ja vähemmän. Joo, sitä mä koitan. Toivottavasti en epäonnistu. Ja tietty pitää liikkua enemmän.

Olisi ihana jos tulisi syötyä kaloreita vain sen 500. Se olisi ihanaa. Voisin koittaa laskea tänään jos jaksan. 

One day I'll heal. But I'll be covered in scars.

Olen pettynyt itseeni. Hyvin paljon. Katsoin juuri viiltely kuvia weheartit:istä. Miksi olen näin paska kaikessa, miksi en edes osaa viillellä? Tässä kuvia joiden avulla on helpompi selittäkää. Katsokaa niitä jälkiä, en tarkoita tekstiä jos en erikseen mainitse siitä.

mun viillot on käsissä tätä luokkaa, joskus pienempää.

mutta haluaisin niiden olevan tätä luokkaa..

mun kyljessä on ehkä 7 tämmöistä arpea, jotka ovat juuri tässä vaiheessa.

mutta haluaisin että ne olisi tätä luokkaa

tämä menee samaa rataa, eli haluaisin tuommoisia arpia.

Mua hävettää myöntää että en viiltele kunnolla. Mutta haluan oppia. Tehdä koko ajan syvempiä ja syvempiä viiltoja. Mutta siitä olen ylpeä että ne on kumminkin syvempiä kuin ennen. Jos joku tulisi näyttämään sellaisia naarmuja muka jotain viiltoja ajattelisin että hän ei edes viiltele kunnolla. Miten hän kehtaa kutsua niitä viilloiksi?

Kyllä. Tämä kuva teksti on niin totta. Jos et ole tehnyt ensimmäistä viiltoasi, älä aloita. Älä kokele. Mä aloitin kokeilemalla ja miten kävi? Haluan vain tehdä syvempiä ja syvempiä viiltoja. Välillä pelkään itseäni. Ennen katsoin noita kuvia tuossa ylhäällä inhoten. Mutta nyt kun katson niitä, melkein lumoonnun. Sairasta tiedän. 

Haluaisin tehdä vielä syvempiä, semmoisia haavoja joita pitäisi tikata.

Vaikka tuosta minun aijemmasta kirjoituksesta voisi luulla, en tarkoita että pieniä haavoja tekevällä olisi sen helpompaa. Ettei hänellä olisi paha olla. Kaikki  viiltely jäljet tai muutenkaan epäilyttävät jäljet pitää ottaa tosissaan! Koska se muuten kehittyy addiktioksi ja sen "avulla" vielä pahemmaksi. En nyt ketään kannusta aloittamaan viiltelyä. Se ei ole hyväksi koska ainakin itse huomaan että haavojen syventyessä olen muuttunut paljon hullummaksi.  Ja tuon kuvan kuvateksti on niin totta!

Darkness is beautiful.

Vituttaa. Ei tää laihduttaminen onnistu. Miten voin olla näin paska tässä? Mieten voin ahmia kaikkea. Mitä  tänään olen syönyt? Aamulla viili ja kaakao. Menin takaisin nukkumaan.. ja herättyäni join kaakaon. Sitten menin kaverille 2 kuppia kahvia ja jäätelöviipale ja alle puolet snicer miten vitussa kirjoitetaan patukasta ja kaksi kuppia mehua. Eli olen syönyt ihan vitusti kaikkea paskaa!! Onko muuten tupakassa kaloreita? En ole kyllä ajatellut.

Oon nukkunut yöt tosi levottomasti. Nähnyt painajaisia ja aina herännyt niihin. Mutta silti olen nukkunut monta tuntia viime yönä 13 tuntia? Ainakin suurin piirtein. Uni rytmi ihan sekaisin. Menen nukkuman aamu tunneilla ja herään joskus viiden aikaan, keskimäärin. 

Odotan ihan hirveästi seuraavaa mökki reissua. Vaikka tiedän että siellä syön ihan vitusti. Mutta sitä tunnelmaa, yhdessä oloa. Sinne tulee mun lisäksi lumi ja päivänsäde. Mennään varmaan ensi viikolla, koska lumi on vielä tämän viikon kesä töissä.

Aina välillä on ollut semmoisia "tunne puuskia" että haluan kuolla, haluan viillellä, haluan tuntea kipua. Mutta suurimmaksi osaksi on mennyt ihan hyvin. En voi sanoa että olen onnellinen, mutta olen tuntenut iloa ja jännitystä. Musta tuntuu että alan parantua, mutta eiköhän siinä käy niinkuin aijemmilla kerroilla. Se kestää vain tämän kesän ajan ja palautuu paljon pahempana kun koulut alkaa. 

Pakko lisätä. Aamupaino oli 58,6.