sometimes, it’s the only way.

Viikon lopun saldo. Rakennuksilla ajelin kelkalla veljeni kanssa. Noh iskihän aika järkytys että melkein "tyhjän" päällä ollaan ajeltu. Tunsin jotain, pelkoa. En itseni puolesta vaan veljeni. Eilen sekosin totaalisesti, en edes halua kertoa. Tänään puhuin opolle jatko opinnoista. Haen kait lukioon. Pelottaa etten jaksa vetää roolia sielä enää yllä. Onhan lukio sen verran raskaampi.. Oon liikkunut aika paljon. Liikunnan tunnin (2h), kolasin pihan (iso sellainen) ja kävin lenkillä kaverini kanssa. Mutta olen ahminut holtittomasti kaikkea. Aivan liikaa. Pohdin millainen ihminen olen. Vuosi sitten olisin vihannut itseäni, ei näiden aatteiden vuoksi, painin niiden kanssa viime vuonnakin. Vaan mitä minusta on tullut. Olen ihan eri porukassa. Minusta on tullut täysin hullu, arvaamaton. No okei, kaikki muuttuu joten niin minäkin.. Mutta pelkään itseäni että satutan rakkaitani.. Pahasti. Pahimmalla mahdollisella tavalla..  "if it is useful to do so, you must abandon your identity and start again. sometimes it's the only way"