Viina varmaan vie hautaan, mut saadaanpahan matkalla laulaa.

Taas hetkeen ei ole kuulunut minusta mitään, mutta elossa ollaan. Lukion eka koeviikko kohta ohi jäljellä enää kaksi koetta, mutta ne vaikeimmat englanti ja fysiikka. Yllättävän helppo tämä on ollut, kun luulin että pitää lukea ja lukea. Itseasiassa en ole lukenut yhteenkään kokeeseen, se varmaan näkyy myös numeroissa. Ihan sama, en halua miettiä sitä nyt kun on hyvä fiilis!

Sain sen kervari kortin viime viikolla. En muista kirjotinko siitä aijemmin, mutta toisella kerralla tuli. Ekalla failas siinä pujottelussa, ei ollut ajatus yhtään mukana. Eilen sitten päivänsäteen kanssa ajeltiin skodella. Käytiin yhdellä uimarannalla, oli ihan vitun kaunista.

Nyt on ollut jo jonkin aikaa hyvä fiilis, ei oo tehny mieli viillellä tai mitään. Yks päivä kävin kirjastossa ja luin erinlaisia kirjoja masennuksesta ja muustakin sairauksista. Yks jäi erityisesti mieleen. Autistinen lapsi, luin vain osia sieltä täällä, se oli vaan niin ihana. Huomenna käydään kattoo mulle sitä kevaria, oispa se hyvä niin sais sen nii pääsis aina kotoo pois kun ei jaksa olla täällä. Ei mulla oikeen mitään kirjoitettavaa ole kun ei mitään ole tapahtunut ja hyvä fiiliskin on ihan oikeesti! Oon jopa onnellinen.

Katsellessasi taivaalle, huomaat kuinka menneisyys on kaikessa läsnä.

Heeij. Anteeksi että ei ole kuulunut hetkeen. Mutta aloitetaan viimeviikosta. Cf: tilaus tuli. Tilasin 30 euron edestä verareita 8mm-14mm asti. Nyt ehkä pikkuisen mietityttää haluanko varmasti, koska se ei tule palautumaan. Noh, sen hetken murhe.

Sitten mennään niin ei kivaan päivään Perjantai 13.9 Mulla oli 2 ajotuntia. Kusi kokonaisuudessaan, ei helevetti. Onnistuin kaatamaan pyörän, ajoin väärällä ajovuorolla, en muistanut katsoa olan taakse yms. Kusi niin pahasti että itkin ajaessa. Hävetyksenvitutuksennolotuksenjapettymyksen multihuipentuma. Mutta ei ahdistanut. Sitä en tajua, johtuko se siitä että Miro piti mulle tunnin? Mua ei ole ahdistanu kertaakaan kun se on pitäny. Kun taas Mikaelin tunneilla pikkaisen muttei paljoa.

Miro sano vaan ku allekirjotin nimet et oon ollu, nii et "ehkä se oli mun vika, kun annoin niin paljon ohjeita kun oon huomannu et et pysty keskittymään täysillä kun puhun". En tiiä vieläkin vituttaa se. Jalkaa aristaa vielä. Mutta en kehtaa myöntää kenellekkään. Oltiin siinä vielä ja puhuttiin siitä ajotunnista ja kaikesta autokouluun liittyvästä. Kun  vedin hihat ylös, en muistanut ehkä kuukauden vanhoja viiltely jälkiä, jotka punottaa. Sit se selitti jotain siinä ihan lopussa ja kun seurasin kokoajan sen silmiä huomasin kuinka ne pysähty ehkä sekkunniksi tai kahdesi niihin. Sit se katto mua silmiin. Se oli pikkasen ahdistavaa, koska se ei ole koskaan ennen katsonut niin! Ihan kun ne ois loistanu? En tiiä.. Sit sanottiin moikat ja lähdin äkkiä.

Joten vähän pelottaa se tämän viikon torstai. Mulla siis on yksiajotunti ja sit käsittelykoe ja inssi. Mä en tiiä pitääkö Mikael vai Miro mulle sen tunnin. Ja mietin et se varmaan kertoo Mikaelille, koska se on sen pomo. APUA! (ainakin sen kaatumisen) Kun rupeen miettimään sitä et mun on pakko päästä ekalla läpi, rupean tärisemään. Kohta joku kysyy et miks ekalla? Koska mulla on ehkä just sille 2 uusimiselle rahaa, mutta jos joudun uusimaan en pääse Lumen ja Päivänsäteen luo. Haluan sinne! Mun on pakko päästä!

My past.

No nyt tulis tää postaus mun menneisyydestä. Aloitetaan ihan alusta. Tästä tuli vähän pitempi kuin ajattelin.

Muistan kuinka 4-vuotiaana meille tuli collie. Joka sattui kuolemaan heinäkuussa 2012, minun silmien alla.

Vasta ollessani 5-vuotias, ukkini kuoli, kuinka sinä samana päivänä äiti lähti ajamaan mummolaan jossa toinen sisareni oli jo ukin vieressä, kuuntelemassa niitä viimeisiä sanoja. Muistan sen kirkon jossa pidettiin ukin hautajaiset, muistan sen penkki rivinkin ja sen ketä istui edessäni. Viedessämme ukkia viimeiselle matkalleen, hautuusmaalle, siellä oli satanut juuri lunta maahan ja kuinka kaunista silloin oli. Muistan kuinka kylmä tuuli vihloi kasvoja. Muistan kuinka sain pudottaa punaisen ruusun arkun laskettua, ukkini mukaan.

 Täytin jo elämäni kuudetta vuotta, kaikenhan piti olla hyvin. Eskari alkoi ja sen ajan ikävyydet. Eskarin syksynä, muistan kuinka heräsin joka aamuyö kolmen-neljän aikoihin vanhempieni riitelyyn. Iskä oli pukenut jo vaatteet päälleen ja lähti muualle, aina ne samat riidat. Joskus päivälläkin, joskus myös illalla. Muistan kuinka olin eteisessä, ja äiti käveli iskän vieressä, tässä välissä tapahtuu jotain mitä en halua selittää. Iskä lähti ja äitini käsi oli poissa sijoiltaan, hän lähti sairaalaan. Isoveljeni kattoi meidän perään. Muistan yhden päivän, äiti ja iskä riiteli, iskä oli lähdössä, eikä äiti tykännyt siitä että iskä lähti aina karkuun. Joten meni auton eteen, ei päästänyt isää lähtemään. Muistan kuinka itkin ja rukoilin äitiä tulemaan pois autoin edestä. Iskä koitti lähteä kokoajan. Lopuksi kävi niin, että isä pääsi lähtemään ja ajoi äitin jalkaterien päältä. Onneksi jalkoihin tuli vain mustelmat ja turposivat pahasti, ei mitään vakavampaa. 

Silti se tuli minulle yllätyksenä, ero. Olinkin jo erolapsi. Isäni muutettua muualle, meidän piti pikku-veljieni kanssa mennä joka toinen viikonloppu iskän luo. Muistan sana tarkasti kuinka kysyin äitiltä olihan se tänä viikonloppuna? Ei, ei teidän iskä tule. Ei se kerkeä. Intin vastaan kyllä se tulee, ei se meitä unohda, ollaanhan me sen lapsia. No pakattiin tavarat veljieni kanssa ja kellon ollessa kuusi istuttiin sohvalla. Kuullen kuinka äiti puhuu puhelimessa, en muista mitä puhelun aikana puhuttiin, mutta se jäi mieleen että kyse oli meistä. Oltiin vielä sohvalla, sillä samalla ruusuisella sohvalla, ikkunan edessä odottamassa iskää yhdeksän aikaan, kun äiti tulee sanomaan "no niin nukkumaan meno aika" ja jotain tässä välissä, en enää muista kunnes kello oli jo puoli kymmenen, jolloin purskahdin itkuun, ei isä tullut, vaikka lupasi.

1 luokka.. 2 luokka- käytiin perheen kanssa ulkomailla. Kaikki näytti ulkoapäin onnelliselta. Sisältä olikin mätää..  koulu kiusaaminen voimistui 3-luokka ei pahemmin koulukiusattu mutta 4 luokalla se taas jatkui ylä-asteeseen asti. 

Vuodet vieri, isot sisarukset muutti eri paikka kunnille. Jopa 600km päähän täältä, liikaa pahoja muistoja. Kesänä 2008 olin siskoni luona, koko kesän. Hoidin hänen 2kk vanhaa lastaan. Käytiin kaikkialla (epämääräinen käsite, no huvipuistoissa yms). 

Olin mummolassa ollut viikon apulaisena, jonka jälkeen minun oli tarkoitus suunnata siskoni avuksi häiden valmisteluun. Enää 3 päivää lähtöön eli oli kesäkuun 17 päivä. Menin aamu navettaan enoni avuksi ruokkimaan lehmät. Kello yhden aikoihin minua pyörrytti ja heikotti paljon. Kellon ollessa jo viisi en enää pystynyt kävelemään, lihakset olivat veltot polvista alaspäin.. Mummi luuli että kyllä se siitä, mutta kellon ollessa jo 11 äiti oli tullut paikalle, enää reidetkään ei toiminut kunnolla. Suuntasimme matkan kohti paikallista sairaalaa. 

He tekivät erinlaisia kokeita minulle, siitä en paljoa muista. Mutta aamulla herätessäni puoli kymmenen aikoihin viereeni tullut hoitaja kertoi että joudun lähtemään 200 km päähän toiseen sairaalaan, jossa on paremmat mahdollisuudet hoitaa. Lähdin sitten ambulanssin kyydillä, muistan kuinka minua pelotti, koska äiti tulisi vasta myöhemmin perässäni. 

Pääsin sairaalaan ja oleskelin siellä 2-viikkoa, kunnes pääsin ensimmäiseen sairaalaan takasin. Pääsin käymään ekan kerran kotona, yhtenä iltana heinäkuun lopulla. Kunnes pääsin jo viikonloppulomalle. Ja yhtä-äkkiä oli vain enää käyntejä sairaalassa. Tällä sairaallalla jolla olin 2 viikkoa, lihoin 15 kiloa. Koska sain niin paljon eri lääkkeitä. Muistan miten laiha olin ollut. Mutta yhtä-äkkiä olinkin kamala läski. 

Siitä se kaikki alkoi alusta, käveleen opetteleminen. Käytin keppejä noin puoli vuotta. Selvisi ettei vasemman yksi lihas tulisi enää koskaan toimimaan. Kun taas oikeassa jalassa tulisi olemaan heikommat lihakset. Nyt miettien se oli kamala kokemus, mutta sillä hetellä ei se tuntunut miltään. 

Ylä-aste oli kamalaa aikaa. Tai no osittain. 7lla olin aika paljon yksikseni. Masennus alkoi pikkuhiljaa muuttua vahvemmaksi. Koulu kiusaus muttui piikittelevämmäski. 8lla olin kusipäiden kanssa. Masennus oli jo aika vakavaa, itsemurha yrityksiä muutama. (huonoja sellasia:DD) Sekosin parikertaa aika pahasti. Kasilla mua myös auttoi yksi poika, sovitaan vaikka matias. Olen todella kiitollinen hänelle, miten jaksoi auttaa auttamistaan. Kasin aikana mun koulukiusaus oli huipussaan. 

 Kun taas ysillä ei enää kiusattu, mutta olin silti se outo tyyppi. Olin päivänsäteen, lumen ja jääprinsessan kanssa. Masennus paheni pahenimistaan, aloin viiltelemään enemmän ja enemmän. Vedin satunnaisia lääkkeitä mitä löysin. Mutta ysinkesä on yksi parhaimmsista kesistä 2008 lisäksi. Oltiin lumen ja päivänsäteen kanssa. Välit päivänsäteeseen parani, oltiin oltu ala-asteella jonkinlaisia ystäviä. Lumeen aloin ihmisenä tutustua huhtikuussa, vaikka oltiin oltu pidempään samassa porukassa. Olen oppinut luottamaan ihmisiin uudestaan, jollain tasoa. Se on itseasiassa päivänsäteen ja lumen ansiota.

Nyt kun lukio alkoi, olen taas ollut aika paljon yksikseni. Mielessä on käynyt useamman kerran itsemurha. Mutta aion parantua, toivottavasti. Lumi on auttanu mua ihan sikana siinä, olen vähentänyt viiltämistä todella paljon. Lumi osaa olla muutenkin niin tsemppaava ja päivänsäde, oon huomannu kun hän on siellä kaukana opiskelemassa niin en pärjää ilman häntä. En osaa enää olla. Orpo olo. Onneksi tulee viikonloppuisin aina tänne!<3

Äitini alkoi isäni ja hänen erostaan lähtien syytellä meitä lapsia kaikesta kadonneesta. Myös siitä avioerosta. Kaikesta tuli meidän syytä. Itseeni se vaikutti niin, että aloin jo uskomaan äitini valheita. Nykyään tuo ei ole enää niin voimaksasta, mutta kyllä se vieläkin jatkuu. Mutta olen silti iloinen että saan asua äitini luona!

Välit isään oli poikki viime vuoden syksyyn asti, jolloin päätin antaa uuden mahdollisuuden. Rupesin nimittäin säälimään häntä, en tiedä oliko se elämäni isoimpia virheitä. Jos jollekkin juolahti mieleen "kai nyt sen elämässä jotain positiivista on tapahtunut?" toki on, mutta ne on pieniä yksittäisiä asioita. Lähinnä tänä keväänä ja kesänä on ollut iloisia asioita. 

autokoulu ja päättötodistuksen numerot.

Minä taas täällä jotain paskaa kirjoittelen. En osaa enää kuvailla miltä musta tuntuu, tai no en tiiä tuntuuko mikään enää miltään. Joo, no perjantaina oli eka liikenne. En nukkuny yöllä hyvin kun jännitin sitä ja pari yötä aijemmin näin siitä painajaista. Sovitaan et se mun luotto open nimi ois Mikael ja sit yks toinen ope joka piti mulle sen ihan ekan käsittely tunnin on vaikka Miro. Noh mulla oli sillon maanantaina se käsittely tunti ja sen mikaelin kanssa käytiin läpi pyörän hallinta ja ne käsittely kokeen tehtävät loppuun. Sit se sano et joo sulla on seuraava tunti liikenteessä. Mun ilme oli ilmeisesti hyvin järkyttyny tai jotain vastaavaa. Ku se vaa sano et hyvin se sulla varmasti menee kun et mieti liikoja ja nii se sit rupes selittämään et se ei ite pääse sinne tunnille, koska se on jossain enska kisoissa. Kysyin et kuka pitää mun tunnin, se sano et miro tai joku toinen jonka nimeä en muista.   (luojan kiitos, miro opetti mulle miten lähteä liikkeelle ettei pyörä sammu, kun oon paniikissa ja se on auttanh ihan sikana.)

No menin eilen sinne autokoululle noin 30 minuuttia aikasessa. Join kahvit ja etin kamppeet päälle. Sit kysyin et kuka pitää mun tunnin? Nii miro käveli just siitä ohi ja kuuli sen ja sano et minä pidän sen, tai jotain vastaavaa. Olin ihan helvetin onnellinen koska miro oli kumminkin pitänyt mulle sen yhden tunnin, joka kesti sen 2 tuntii, mutta kumminkin. Sit tästä mirosta sen verran kun mun oli pakko käydä B;n tunteja jonkin verran nii sit sen tunnin aikana mitä miro piti, niin en tiiä tuli vaan semmoinen olo et "tuo on erinlainen ihminen kun muut" ja "tuo on kokenut kovia, kattoo sen silmiä ja kuuntelee sen puhe tapaa" En tiiä miksi nuo tuli mun mieleen, mutta rupesin pelkää itteeni enemmän et sekoonko mä tai jotain. Sit seurasin vaan sen opetusta ja pyrin kattoo sitä silmiin kokoajan (ei yhtään hajua miksi) ja se tajus sen jossain vaiheessa, oli pelottavaa kun se katto vaan takasi se aika tuntu ikuisuudelta.

No kumminkin, lähdettiin siitä pihasta ajamaan. Mun iso-veli on taksi kuskina tällä paikkakunnalla jossa suoritan tätä korttia. Niin se oli ajanu mun perässä päälle 5 km ja se sano vaan et ajoit aika hitaasti, olit keränny letkanki perääs. Kiitti tätä mä just kaipasinkin. Mutta ajeltiin kaupungissa ja maantiellä. Mut sit mäkilähto failas. Hävetyksen multihuipentuma, oisin ekana saanu ajaa niillä valoilla koska olin kerenny mennä suojatielle. Virhe yksi; pysähdyin kumminkin. Sit kun valot vaihtu mun kohalle koitin lähtee, se sammu. <-- virhe kaksi. Vasta kolmansilla valoilla pääsin lähtemään liikkeelle. Kunnes tajusin kattoa mikä vaihde mulla on päällä, syy lyöty sieltä 2. Ei vittu mua hävetti ja yllätysyllätys, mun isoveli oli samoissa valoissa.

Menin eilen sit vielä iskän mökille ja jätin puhelimen lataa autoon kun kävin valokuvaa ja ajamassa. Sinä aikana päivänsäde oli soittanu enemmän kuin parikertaa ja laittanu viestii. Soitin takas ja ois halunnu lähtee kalalle, otti nokkiinsa siitä et olin iskän mökillä. Soitti tänä aamunakin, ja kysy et tuunko niille? Olin sillee et oon vieläki täällä mökillä. Sit päivänsäde vaan millon tuut pois? Varmaan iltapäivällä, kui? Tuu sit meille ja olin sillee joo. No lähettiin mökiltä ja olin melkeen kotona, päivänsäde siis asuu mun naapurissa. Mutta kumminkin soitin et voinko tulla nyt suoraan? Joo tota.. Me lähdettiin kaupunkiin. Joo mitä vittua, käskee tulla, raivoo kun en tuu ja sit ku sanon et uun iltapäivällä, lähteekin kaupunkiin. Eikä oo kuulunu. Se on muuttunu. ikävä vanhaa päivänsädettä.

Ajattelin että tähän voisin laittaa ne mun 9:n päättönumerot.. hävettää noi numerot kun ne ei mitenkään hyviä ole..

Äidinkieli 8                              Valinnaiset:
Ruotsi 8                                   Musiikki 9
Englanti 7                                 Kuvis 9
Uskonto 8                              
Yhteiskuntaoppi 8
Historia 9
Matikka 7
Fysiikka 8
Kemia 9
Biologia 8
Mantsa 9
Musiikki 9
Kuvis 9
Köksä 9
Liikka 7
Terveystieto 8

I don't know what I'm doing.

Musta on tullu laiska kirjoittaja, jos vertaa aijempaan. Pääsin ajokoululla läpi ne jutut, enää teoriakoe jonka jälkeen käsittely koe ja inssi. Mutta tosiaan, huomenna on eka ajotuntiliikenteessä. Ahdistaa. Koe viikkokin on tän kuun lopulla, miten pääsen sen läpi? En ole lukenut ollenkaan. Paitsi englantia, koska mun on pakko kirjoittaa se pitkänä. Mietin et jätän lukion kesken jos keksin alan minne haluan! 

Eilen tulin kotiin, menin nukkumaan. Heräsin n. 21.30 katoin töllöä jonnekkin puolille öin. Ja menin nukkumaan. Musta tuntuu että kirjoitan tätä blogia yksikseni ettei tätä kukaan lue. Mietin että kumminkin jos joku sattuu lukemaan niin haluaisiko hän lukea jotain henkilökohtaisempaa? Tai jotain mun menneisyydestä? Miks kirjotan tätä? Tai vaikka mun tokari numerot. Tyyliin et jos kiinnostaa nii kommaa alas, teen postauksen aika varmasti, jos se ei mene mihinkään meikkipussin sisältöön tai liian henkilö kohtaisuuksiin, koska haluan vielä ainakin jonkin aikaa pysyä anonyyminä.

Ja tuosta anonyymisyydestä mietin että voisin paljastaa kuka olen, koska mitä mä enää sitä salaamaan? Tai en tiiä. Ja mä oon taas ruvennu leikkimään syömisen kanssa, eilen söin 3 leipää ja 2? kaakaota ja se siitä. Tänään taas 2 kakaota ja tein pastaa, mutta söin vähän ylipuolikkaan, pelkästään se haju saa mut voimaan pahoin. Kesällä vielä rakastin pastaa. Enkä voi alkaa leikkii nyt tän kaa koska, 2 vuoden päästä mulla pitää olla lihasta pitää n.200 kilonen pyörä pystyssä.

~ Muistakaa että te kaikki olette jollain tapaa hyvin vahvoja ja upeita ihmisiä, vaikka ette olisi omasta mielestänne hyvä missään, niin mulle ainakin jokainen ihminen on tärkeä teistä lukioista! <3 Olkaa vahvoja! :)