valintoja ja muuta shaissee.

En enää tiedä!! Auttakaa te. Kirjoitan tähän kaiken oleellisen ja pyydän kertokaa teidän kokemuksenne/mielipiteenne, koska tarvitsen niitä. Jos mä jään pohtimana tätä yksin ei siitä tule mitään.. joten kirjoitan tänne. Kysyin ehkä viikko/kaksi sitten lumelta puhelin numeroa psykiatrille, ajattelin että jos se olisi hänellä tallessa. Koska jääprinsessallakin on. Puhuttiin kaikkee, siitä miten olen muuttunut, miten olen saanut uusia näkökulmia, ennnen se oli tasantarkkaan se itseni satuttaminen, niinkuin lumi sanoikin.

Puhuimme vaikka mistä, mutta suurimmaksi osaksi siitä että mitä mä haluan ja psykiatrin vaitiolovelvollisuudesta yms.. Mutta vaikka lumi sanoi että ei ne kerro vanhemmilles ollenkaan, no mitä mä oon kuullu muualta, se riippuu oonko vaaraksi itselleni miten paljon. Ja voiko ne pakottaa osastolle, lumi sanoi että ei. Mutta jos heidän mielestään olen täysi hullu, niin hehän voivat. Eikö niin? Kysyin voinko lopettaa ne käynnit heti kun haluan? Voit, mutta ne voi olla eri mieltä. Mietin että voinko lopettaa ne heti kun haluan? Voivatko he nostaa syytteen vanhempia vastaan, jos kuulee jotain semmoista.. en kerro tähän koska en halua.

Tai voivatko he pakottaa mut osastolle, jos kerron mun viiltelystä, itsemurha yrityksistä ja suunnitelmista?
Haluaisin apua, haluaisin parantua, mutta omalla sairaalla tavalla haluan kuolla tähän. Joten onko mulla tarpeeksi omaa halua parantuu? EN TIIÄ. Mä tuun hulluks kun ajattelen tätä kaikkea.

Musta on tullut vainoharhainen. Kun piirsin, ajattelin seuraavaa ajotuntia, sitä että jos joudun jo liikenteeseen (ajan siis A1:stä) niin mun mieleen tuli "mielikuva" jossa pysähdyn junaradan eteen. Ja se autokoulun opettaja ajaa mun viereen, ja sit jotenkin törmää autoon/junaan jompaan kumpaan. Sit mä meen auttaa, siellä ei kumminkaan ole ketään muita, tai jos on joku nii se oli ihan sekasin eikä siitä ollut mitään hyötyä. Ambulanssi tulee, ja sitä ennen mun piti soittaa sinne autokoululle että tapahtu kolari.. ja siinä kohti oon ihan hysteerinen, kun mun pitää tietää se tarkka sijainti, mutta en tiiä sitä.

Sit siellä sairaalassa oon, niin pitkään että tää autokoulun opettaja herää, en ollu lähteny sairaalasta ollenkaan pois. Sitten sain puheluja mun koulusta ja etenkin mun ropolta. Ne oli kiukkusia kun en tullut kouluun. Ja sit se autokoulun se puhelinvastaaja heli(?) tai se näytti kattovan tosi säälittävästi mua, ja ihan kun se ois ajatellut "sun oli vaikee ajaa se kortti, ja nyt tämäkin" jotain tohon tyyliin.

Olin siellä ollessa kumminkin vaihtanut joka päivä kukat sängynvieressä olevaan maljakkoon. Yhtenä päivänä sit istun viereisellä sängyllä ja se mies herää. Ja sit sanoin vaa, halusin tietää miten sä pärjäät, että jäätän henkiin. Ja sit se loppu siiihen. Arvatkaa vaan pelottaako seuraava ajotunti... En tiiä se ukko on tosi mukava, ei luo paineita. Mua ei edes ahista niin paljoa kun esim mun isän kanssa.

Otin muka tänään profiili kuvia facebookkiin ja kun katoin niitä koneella, sain 3 semmosta ihan ok. Lähetin päivänsäteelle viestin "can u help me?" ja lähetin ne kuvat. sit se luuli et mulla on oikeesti joku hätä. No se soitti mulle, puhuttiin sit kaikkee paskaa siinä. Sit se vaan sano et noi kaikki kuvat näyttää samalta ja sitä siinä. Lopetettiin puhelu ja mietin minkä kuvan laitan fbseen. Katoin ja katoin niitä kuvia, ja mietin miks musta ei saa nättejä kuvia? Mulle on käynyt näin useemman kerran, en uskalla vaihtaa profiili kuvaa fbseen, koska pelkään että näytän tyhmältä, että en saa tykkäyksiä. Joooooo. Kaikkia kiinnostaa mun facebook profiili kuva ongelmat.. Haluan pois täältä.. ei ois ongelmiakaan. MUTTA haluaisin tohon psykiatri juttuihin kokemuksia/mielipiteitä, kiitos!

Mä haluun irti kahleista, oon saanu jo tarpeeks valheista.

Mikä mulle on tullut. En ole kirjoittanut 11 päivään! No ehkä pitäisi aloittaa viimeisestä viikonlopusta, nimen omaan loman viimeisestä viikonlopusta. Päivänsäde lähti yli 200 km päähän lauantaina. Ja maanantaina alko koulu. Ekasta päivästä meni hyvin se ensimmäinen 1 tunti. Lukio alkoi siis 9.30 ja menin koululle 8.30 olin tona aikana parin ylä-aste tutun kanssa. Mutta sittenku tuli lisää porukkaa jäin ulkopuolelle. Oliko se yllätys? Ei. Sitähän mä pelkään välitunneilla koulussa, yksin olemista, jos joku muu näkee. Koska en halua että joku luulee mua yksinäiseksi paskiaiseksi. Ja sehän minä olenkin. Mutta joooo. Lukioon tuli yksi päivänsäteen serkun tyttöystävä, päivänsäde pyysi minua katsomaan hänen perään, puhua hänelle. No varmaan arvaattekin miten se on mennyt. Okei no eka päivä meni ihan ok koska keksi aiheita. Mutta seuraavana ja toisenä päivänä... on ollut aika todella hiljaista, semmonen vaivautunut hiljaisuus. Viikko on sinäänsä mennyt hyvin, jos ei oteta huomioon että olen yksin tai sen päivänsäteen serkun tyttöystävän kanssa. Ja tietty läksyjen määrä on ihan kamalan iso.  En ole jaksanut lukea alueita, hyvä että 2 verbikokeeseen jaksoin lukea. Lähden muutenkin koulusta aikaisemmin, tiistaina ja torstaina tällä viikolla, menin junalla läheiseen kaupunkiin, kevari tunneille. Haluan kevarin, mutta en tiedä saanko sitä mun sairaudesta johtuen (ei siis masennusn vaan noi lihas jalka juttuja) mutta se selviää ensiviikon keskiviikkona. Jolloin  menen abien kanssa samalla kyydillä. Eeei tuu mitään, ahdistaa jo nyt. Ja olen päässyt kotiin vasta 9-10 väliin jossa pitäis muka käydä suihkussa yms + läksyt ja heti nukkumaan, onneksi nyt on viikonloppu niin voi nukkua univelkoja pois. Päivänsäde ja lumi teki ihanan yllätyksen, okei oli se vähän ahdistava, no joo oma moka mut silti, tänään eka tunti oli kirkossa ja alkoi vasta 9ltä. Joten istuin portaikossa yhdessä paikassa läheteltiin viestejä watchaapissa, ja sit hän soitti mulle. Lähdin just kävelee kirkolle päin ja puhuttiiin sitä sun tätä. Menin yhden tien yli ja oisinko kävelly siitä 50 metriä, niiin sit hän vaan sano "olipa hieno paketti auto" mietin et heei, sen piti olla sisällä, ja aika jännää munki ohi meni just yksi. Katoin taakse et millanen se oli ja päivänsäde oli siellä 50 metrin päässä! Mieli teki itkeä, olin niin onnelinen, niin helpottunut et se tuli just sillon kun en tiennyt minne kohti kirkossa menisin istumaan. Halattiin ja jatkettiin kävelyä. No tänään hän oli mun tunnin alkuu mun kaa ja sit oon ollu yksin, ahdistavaa kun kaikki muut on samassa porukassa. Odotin äikän tunnin alkua kaikki tytöt istu yhden pöydän ääressä ja pojat penkeillä, minä seisoin yksin. Se ahdisti helvetin paljon. Mietin mikä minussa on vikana? Miksi kukaan ei puhu mulle mitään? Miksi, miksi ja miksi.. Sitten äikän tunnin alussa ku pulpetit oli laitetty silleen ryhmiin, menin taakse jossa oli onneksi vain kaksi pulpettia. Sit yksi jonka kanssa oltiin 7 ihan hyvii ystävii tervehti sit toinen jonka kaa 5 oltii aika paljon samassa porukassa nii moikkas myös, okei toi eka sano sen aidosti ainaki mun mielestä ja toi toinen vaan sano sen. Mutta mulle tuli siitä ihan pirun hyvä mieli. Haluaisin et ois joku jonka kaa juttu luistaa et menis hyvin voi puhua silleen ku päivänsäteen kaa, rennosti ja välilläki pystys oleen hiljaa eikä se rupeis ahdistamaan. Haluaisin vaan kuulla välillä sanat "olet tärkeä" ihmiseltä joka oikeasti sitä tarkoittaa. En tiiä, ei mun laihduttamisestakaan tuu mitään, miten voin olla näin paska kaikessa. En jaksa, haluan nukkumaan. Mutta päivänsäteen kaa sovittii torstaina et pidetään hauskaa, mennään kalalle yms. Toivottavasti se sais juotavaa.. koska se rentouttais tästä ahdistuksesta edes hetkeksi. Mutta toisaalta sama ois ruveta nukkuu koska ei se välttämättä tänään soita, varmaan huomenna. Sit se ei tuu käymään kahteen viikkoon täällä. Miten mä pärjään ilman sitä? Meidän välitki muuttuu varmasti kamalan paljon. Viilsin eilen käteen koska ahdistaa kaikki, koulu ja etenkin ne välitunnit, ois hyvä jos semmosia ei olisi. Ja anteeksi en jaksa laittaa jakoja tähän tekstiin ja kiitos teille kaikille lukijoille!

I'm scared.

Kaksi viikkoa. Anteeksi. Siskon lapset oli toisen viikon, sitten porukat lähti viemään heitä kotiin, oltiin päivänsäteen kanssa kahdestaan. Tehtiin hyvää ruokaa. Nam. Oli ihanaa. Sitten ollaan heitetty virveliä päivänsäteen kanssa, joutu pikkaisen ja käytiin sen mummolassa. Tulin perjantaina takaisin, hän meni sunnuntaina takaisin. Toivon että hänen mummillensa olisi ok jos menisin sinne. 7 päivää niin lukio alkaa.. 7 päivää niin päivänsäde on 200-300 km päässä opiskelemassa. Tulee vain viikonlopuksi takaisin. Hän on varmasti silloin perheensä kanssa. Tai muiden kaverien.

Lumikin lähtee samaan kaupunkiin kuin päivänsäde. Ei mulle jää tänne ketään ihmistä, ketään keneen voisin luottaa, kuka tulisi luokseni keski yöllä, vain antaakseen halin? Kuka.. ei kukaan, kaikki katoaa aikanaan. Mua pelottaa, ahdistaa. Entä jos en saa lukiosta kavereita sinne tulee 4 uutta ihmistä. Entä jos en saa sitä tunti kaveria jonka kanssa tehdä projektit? Kaikki katsovat sitten kuin hylkiötä.. Pelottaa en halua mennä kouluun, en halua. Haluan toiselle paikkakunnalle, sinne missä kukaan ei tunnen minua. Ei kukaan-

Mä itken juuri nyt, koska mua pelottaa, ahdistaa, viiltelin lauantaina. Viime kerrasta oli pitkä aika ehkä kaksi viikkoa? Haluan muuttaa kuopioon tai helsinkiin, kaksi isoa kaupunkia, jossa kukaan ei tunne minua. Helsingissä tietäisin jo koulunkin mihin haluan, mutta entä kuopiossa? En hakenut yhteishaussa koska ei porukoilla ole rahaa maksaa.

Mietin jos ei menisikään lukioon, ilmottaisi että menisi jonnekkin muualle. Ja ei menisi minnekkään jäisin makaamaan sänkyyn joka aamu. Auttaisiko se? Ahdistaa myös kun tuli lappu että valitse tästä aineiden kirjat jotka valitsit. Öööööö? En muista, ja siinä oli ylipäätään 2 englannin kirjaa. Kumpi mun olisi pitänyt valita? Ahdistaa, kaikilla varmaan on jo kirjat, mutta mulla ei. EN HALUA.... mutta on pakko, en voi pettää kenenkään odotuksia, en edes tiedä mihin ammattiin haluan. valokuvaaja? automekaanikko? rekkakuski? talonrakentaja? taksikuski? tapetoija/maalari mikä onkaan? sisustaja? tatuoija? lävistäjä? Nuo kuulostaa kivoilta, mutta mikään ei sillein kiinnosta.

Olen kai vaan outo. Kaikilla mun ikäisillä tytöillä on jo varmaan se unelma ammatti. Mutta sitten minä. Vähä älyinen, idiootti, masentunut, elämään kyllästynyt nuori joka ei tiedä enää mitä tehdä elämällään. Olen erinlainen, liiankin erinlainen.