" Eli mun viikko on kulunut hulinassa. Kävin tänään opolla ja mietittiin jatkoopinto vaihto ehtoja. Mulla ne haave ammatit kestää sen pari viikkoa ja sitten en halua sinnekään. Oli ihan outoa kun opo puhu mun tulevaisuudesta. Mitä mä haluan 3-4 vuoden päästä? Minne haluaisin jatkaa. Mietin vain lähes koko ajan "en mä enää silloin jaksa vetää mitään roolia, todennäköisesti en edes elä jos tätä samaa rataa mennään." Mutta enhän mä sitä voinut sanoa opolle siitä se vasta oisikin alkanut "säd et saa olla yksin tuollaisten ajatusten kanssa. Minulla on velvollisuus ilmoittaa tästä eteenpäin" niin paskaaaa. No joo satuin vahingossa mainitsemaan että menen lähes aina heti koulun jälkeen nukkumaan. Se rupes miettii että oisko mulla joku uni sairaus tai jotain. Jooooo... Tekis niin mieli kertoa, avautua että se tajuais miks en osaa päättää. Number One. Vihaan asioiden päättämistä, olen aina kammonnut sitä. Pienestä pitäen vältellyt ja nyt huomaa mihin sekin on johtanut. Ongelmiin. Aina välillä haluaisin oikeasti apua tähän. Mutta mikä häpeä se olisikaan äidille tai muulle perheeelle.. olen jo muutenkin epäonnistunut tytär, en sellainen millainen minun pitäisi olla. Täysi vasta kohta. Ongelma. Käytiin eri paikka kuntien lukioita läpi. Hyviä ja huonoja puolia. Tämän paikka kunta missä nyt asunkaan niin oli kyseessä ja opo kysy "mikä vaikuttaa sun jaksamiseen/haluun opiskella täällä?" Mietin vastausta *oikeasti* yli minuutin ja sanoin yhtäkkiä että en halua puhua asiasta. Opo oli kuin halolla olisi päähän lyöty. Se ei osannut sanoa mitään muuta kuin. " jos et halua puhua, niin ei tarvitsekkaan " se tuli ulos sana kerrallaan ilman että se oli suunnitellut sanovansa nikin (meidän opo ön sellanen että se tiedostaa kaiken mitä sanoo tai sillein jännästi, se on aika vaikee selittäää) . Menen maanantaina uudestaan sinne ja me tehään jotain elämäkäsityskarttaa opinnoista. Pelottaa. Että se tajuaa siinä vaiheessa että mulla on oikeasti ongelmia. Kun se tehdään käsitys kartta muotoon. Kai." - 22.2.2013
Joo.. no mitäpä tässä. ahsitaa niinkuin lähes aina. vituttaa.. opettelin tuossa viimeviikolla(?) tekemään hirttosilmukan.. mutta joo asiasta miljoonanteen uskallan ehkä hommata ajan psykologille.. ehkä. oon kyselly tutuilta (jotka käy siellä) mistä siellä puhutaan, onkse auttanu yms. Mutta jos hommaan sen ajan niin vaikuttaako se siihen että saanko kesätöitä jos vaikka sen pitää ilmoittaa siitä sille työnantajalle jonkun vuoksi? tai entä jos se soittaa vanhemmille? tai entä jos menen vain lukkoon enkä puhu ollenkaan? tai jos mua vaan pelottaa se diagnoosi ja luottaminen toiseen ihmiseen. En uskalla. En voi. Enkä toisaalta halua. Mikä edes pakottaa ? haluan parantua, osittain.
öäl. sori tämmönen sekava teksti.
